Nyt on ensimmäinen viikko Madridissa takana, ja kotiutuminen
on sujunut hyvin. Kaupungin ydinkeskusta onkin minulle jo tuttua aluetta aiemmilta
reissuilta, ja nyt olen tutustunut myös tähän Goyan kaupunginosaan, jossa
asuntoni sijaitsee. Tärkeimmät asiat, eli ruokakauppa ja metropysäkki ovat
aivan kivenheiton päässä kotiovelta.
Vaikka kotitaloni sijaitsee vilkkaan 6-kaistaisen tien
varrella, minun onnekseni asunto sattuu olemaan sisäpihan puolella, eikä sinne
sisälle kuulu minkäänlaisia liikenteen ääniä! Sen sijaan rakennuksen sisäiset
äänieristeet eivät ole ihan yhtä hyvät, eli seinänaapureiden elämää kuuluu
jonkin verran. Toisella naapurillani on esimerkiksi tapana torkuttaa
herätyskelloaan yleensä klo 7.10 -7.30, ja toisen seinän takana asuva
naishenkilö puolestaan tykkää kovasti laulaa kaikenlaista latinopoppia. Noh,
hän on ihan hyvä laulaja, joten käytän häntä radion korvikkeena!
|
kotitalon sisäänkäynti |
|
ovisummerit |
|
alakerran aulatila |
Asuntoni on oikein mukava valoisa yksiö, jossa on olohuone,
kylpyhuone ja pieni keittonurkkaus. Sänky on yläkerran parvella.
Asunto oli valmiiksi kalustettu, niin kuin suuri osa Espanjan
vuokra-asunnoista on. Säilytystilaa on runsaasti, telkkareita on 2 kpl, ja keittiöstä
löytyy kaikki tarvittava astioista kodinkoneisiin. ”Erikoisuutena” on uuni,
jota espanjalaisissa asunnoissa ei yleensä ole! Sen sijaan espanjalaisten
keittiöiden varustukseen kuuluu lähes aina pyykinpesukone. Tässä asunnossa se
on onneksi ymmärretty laittaa sinne minne se kuuluukin, eli tietysti
kylpyhuoneeseen.
|
keittiönurkkaus |
|
Ensimmäinen aamupala, puuroa! |
|
Ensimmäisiä kokkailuja, kanaa. |
|
Lempiteetäni, kamomillaa. |
Jo aiemmilla reissuillani olen tehnyt havaintoja, että espanjalaisten
asuntojen rakennustekniikka ja yksityiskohtien viimeistely eivät ole samaa
luokkaa kuin Suomessa. Se, että lattia ei ehkä ole ihan tasainen tai että kaikki
hyllyt eivät välttämättä ole aivan suorassa, tuntuu erikoiselta meistä
suomalaisista, mutta on täysin arkipäiväistä täällä Espanjassa. Rakennusten taso riippuu varmasti osaltaan
rakennustaidoista, mutta myös asukkaista: Suomessa vaatisimme tiettyjä asioita
ehdottomasti heti korjattavaksi, mutta ehkäpä espanjalaiset ovat sen verran
huolettomia, että he voivat aivan helposti elää pienten epäkohtien kanssa.
Jätehuolto toimii täällä siten, että mitään roskasäiliöitä
ei ole, vaan jokainen asukas jättää roskapussinsa käytävälle asuntonsa oven
viereen, ja talonmies käy päivittäin keräämässä ne siitä pois. Aika hassua!
Vuokranantajani Maria & Cesar ovat todella ystävällisiä,
ja he ovat kovasti huolehtineet siitä, että minulla olisi täällä kaikki
mahdollisimman hyvin ja löytäisin kaikki tarvittavat paikat helposti. Viestittelemme
usein, ja aiomme ehkä treffatakin tässä joku päivä. Sitä ennen on syytä
opiskella ahkerasti kielikoulussa, jotta juttu luistaisi!
|
Koulua kohti! |
(Ps. Espanjan kielessä on myös olemassa sana ”asunto”, mutta
se tarkoittaa suomeksi asiaa. Siispä esimerkiksi ”el asunto personal” ei ole
persoonallinen koti, vaan yksityisasia!)
4 kommenttia:
Hei Anne-Mari.
Olen tulossa vaihtoon Madridiin syksystä alkaen ja mahdollisesti 12kk ajaksi, odotan vielä virallista hyväksymiskirjettä joka kuulemma postitettu. Tiedätkö suomalaista välitysfirmaa sieltä Madridista tai satutko tietämään itse jonkun josta vois yksiö kalustettuna ja kodinkonein löytyä ok vuokralla. Kauan muuten itse siellä olet ja opiskeletko vai käytkö työssä? En ehtinyt tässä tarkemmin lukea kirjoitustasi mutta asunnosta kyllä. Terv K
Moikka! Kiitos viestistäsi! Vastasin sinulle pitemmästi sähköpostilla, mutta noin lyhyesti kerrottuna hyviä asuntosivuja ovat mm. Idealista.com ja Fotocasa.es. Niistä löytyy vuokralle sekä asuntoja (piso/ apartamento/ vivienda), että huoneita kimppakämpissä (habitación). Ilmoituksessa on maininta "amueblado", kun kyseessä on kalustettu asunto.
Kirjoitin jo aiemmin, mutta viestini ei saanut näkyvyyttä. Kiitin jo edellisessä näistä Madrid vinkeistä, varsinkin vuokra- asunnon etsimisen linkit. Mutta kyllä muukin tieto Madridista kelpaa. Kävin siellä tämän vuoden 2016 kesällä. Aivan hyvä matka, toki vain viikon verran. Haaveni on muuttaa maata ja se tuleva olisi sitten Espanja. Madrid yksi mahdollisuus.
Hei Ilkka ja kiitos viesteistäsi! Onpa mukavaa kuulla, että olet suunnitellut Espanjaan muuttamista! Idealista.com on paikallisten eniten suosima vuokranvälityssivusto, johon niin yksityiset kuin yrityksetkin voivat jättää ilmoituksen. Ilmoitukset ovat espanjankielellä, ja kannattaakin tutkiskella tarkkaan mitä vuokran hintaan sisältyy. Esim. asunnon keskuslämmitys (central calefacción) ei ole itsestäänselvä asia, vaan joissain asunnoissa lämmitys hoidetaan kaupasta ostettavilla sähköpattereilla, jotka tietysti nostavat sähkölaskua aikalailla. Toivon sinulle kaikkea hyvää asunnon etsintään! Muutto ulkomaille on varmasti avartava kokemus, suosittelen lämpimästi!
Lähetä kommentti
Tähän voit kirjoittaa terveisesi! Viestisi tulee näkyviin muutaman tunnin kuluttua.